Jatketaan nyt sitten vielä hetki hikoilun parissa, kun kerran aiheeseen päästiin.

Kun oli noin kymmenvuotias, äitini kävi joogassa ja mainosti sitä sillä, että jooga on hidasta ja rauhallista eikä tunnilla tarvitse hikoilla. Tämän perusteella tunsin joogan välittömästi omaksi lajikseni. Olin siihen aikaan ja vielä pitkään todella liikuntavastainen nuori. Tai en liikuntavastainen, sillä pyöräilin ja kävelin paikasta toiseen pitkin kylää, ja tein kaikkea muuta hyötyliikuntaa yllin kyllin. Mutta olin ohjatun liikunnan vastainen. Meni siis vielä pari vuosikymmentä ennen kuin ystäväni, jolle olin puhunut kiinnostuksestani joogaa kohtaan, pisti töpinäksi ja järjesti meidät molemmat elämämme ensimmäiselle joogatunnille.

Äitini oli ollut oikeassa, joogassa oli mukavaa eikä siellä tullut hiki. Tästä varmaan arvaattekin, että olimme hathajoogatunnilla. Olimme ryhmässä joka joogasi aamupäivällä, ja siksi koostui lähinnä eläkeläisistä. Se oli minulle juuri oikea paikka, sillä kipuileva selkäni ei sallinut silloin mitään voimakkaampaa.

Mutta niin vaan kävi, että selkä tokeni vetreään kuntoon ja minä siirryin hathajoogasta integraljoogaan ja kundaliinigoogaan, ja samalla voimakkaampiin harjoituksiin. Samalla alkoi hiki lentää! Ainakin ajoittain.

Kundaliinijoogassa tehdään vaihtelevasti eri tunneilla eri harjoitussarjoja eli kriyoja, ja erilaisia kriyoja on valtava määrä. Joissain kriyoissa enempi istutaan ja hengitetään, joissain heilutaan ja pompitaan minkä ehditään. Sen tietää että huhkimiskriyaa tehdessä tulee hiki, mutta joskus saattaa hiki turskahtaa pintaan istuessa ja hengittäessä. Varsinkin silloin, kun käytetään vatsakeskusta voimakkaasti. Sitten on vielä sellaisia salakavalia kriyoja, kuten Wahe Guru Kriya, joka näyttää ihan leppoisalta mutta jonka kommenteissa sanotaan, että koko keho hikoilee tätä kriyaa tehdessä. Ja voin sanoa, että kommentti ei liioittele yhtään.

Eikä sillä sitten oikeastaan ole minulle väliä, että millainen kriya tehdään. Ne kaikki ovat mukavia, ja jokaisesta löytyy haastetta. Yhdessä haaste voi olla se, että kestääkö kunto vai ei, ja toisessa se voi olla keskittymisen ylläpitäminen. Kolmannessa se on jotakin muuta. Joka tapauksessa jokaisesta kriyasta tulee jälkeenpäin lämmin ja mukava olo, joka pistää hymyilemään.