Tänään tehtiin kundaliinijoogatunnilla Kriya, johon sisältyi useita vähän erilaisia eteentaivutuksia. Kaikissa asanoissa lähdettiin siitä, että istuttiin alustalla jalat ojennettuina suoraksi. Tästä siirrettiin jalkoja erilleen toisistaan itselle sopivaan haaraistuntaan, ja taivuttiin joko vuorotellen vasemman ja oikean jalan puoleen tai keskelle jalkojen väliin, tai tehtiin ylävartalon kiertoa kädet ylös ojennettuina.

Tällainen eteentaivutus on aina ollut minulle tosi vaikea. Jotenkin eteentaivutus jalat vierekkäin sujuu vielä jotenkuten, mutta jos jalat siirretään erilleen, olen enemmän tai vähemmän vaikeuksissa. Muistan hyvin yhdenkin hathajoogatunnin vuosia sitten, jossa tavoiteasanana oli taipua eteen jalkojen väliin. Olin käärmeissäni ohjaajalle, joka oli valinnut niin haasteellisen tavoiteasanan, sillä minä en pystynyt kunnolla istumaan edes alkuasennossa, josta oli tarkoitus lähteä taivuttamaan ylävartaloa. Jäi taivuttamatta, kun haasteeksi riitti istuminen.

Vähän tietenkin harmi, että en tiennyt silloin eikä ohjaajakaan vinkannut niistä apukeinoista, joita voi ja kannattaa käyttää. Eli istuinluiden alle kannattaa rullata joogamaton päätä korokkeeksi tai laittaa tyyny niin, että istuu ihan korotuksen etureunalla. Pienikin korotus kääntää lantiota sopivaan asentoon ja helpottaa taipumista eteen.

Nykyisin eteentaivutus haaraistunnasta sujuu jo jonkin verran paremmin, mutta ei ole pelkoa että jalkojen väliin taivuttaessa otsa kopsahtaisi lattiaan. Mutta jos joku seuraisi minua sivusta, ei hänen tarvitsisi enää miettiä, että taivutanko minä ylävartaloani eteenpäin vai en. Nyt sen huomaisi jo ulkopuolinenkin, että kyllä minä kovasti yritän, ja olen ihan oikeaan suuntaan kallellaan.