Tällaisena lauantaina, kun ei ole mitään ennalta sovittua ohjelmaa, aurinko paistaa täydeltä terältä ja lämpötila ylittää hellerajan jo aamuyhdeksältä, ei ole tehtävissä kuin yksi asia. On ryhdyttävä mattojen pesuun.

Meillä pestään matot, siis ne matot jotka ylipäänsä pestään, yleensä kerran vuodessa.  Levitämme pihaan pressun, jonka päällä matot pestään. Minä käytän painepesuria ja siippani harjaa matot pitkävartisella harjalla. Homma on melko vaivatonta, eikä siihen mene kuin ehkä tunti. Paitsi tänään meni ensimmäinen tunti painepesurin virittämiseen. Siitä oli yksi tiiviste rikki, ja siippani pyöräili kauppaan ostamaan uuden tiivisteen ennen kuin pääsimme itse asiaan. Mutta nyt puutarhassa näyttää jo tältä:

Meillä kaikki matot ovat itse kudottuja räsymattoja, lukuun ottamatta olohuoneen isoja villamattoja. Osa matoista on siippani mummon kutomia. Osan olen kutonut itse, sillä ostin siippani mummolta kaiken kutomiseen tarvittavan välineistön ennen hänen kuolemaansa.  Esimerkiksi kuvassa taka-alalla näkyvä turkoosisävyinen matto ja puna-valkoraidallinen matto ovat minun tekemiä.

Ehkä innostun vielä tänä kesänä kutomaan muutaman uudenkin maton, kuka tietää. Ensin pitää kuitenkin saada 40 päivän harjoitus loppuun, sillä kangaspuiden levittäminen työskentelyä varten vie juuri sen tilan, jossa minulla on tapana joogata kotona.

Tässä teille vielä kuva kärhöstä, jonka hankimme puutarhaan keväällä: