Tänään minulla oli kevään viimeinen käynti refleksologin vastaanotolla. Käyn hoidossa ehkä noin 6-8 kertaa vuodessa, mutta nyt on edessä kesätauko. Ensin refleksologini on kesälomalla, ja loppukesästä toivon mukaan minäkin pääsen vähän lomailemaan.

Hoito oli – niin kuin niin monta kertaa aiemminkin – sekoitus kiperiä heijastepisteitä jalkaterissä ja mukavaa rentoutumista. Viime käyntien aikana olen alkanut nukahtelemaan, viimeistään siinä vaiheessa kun refleksologi jättää jalkateräni rauhaan ja siirtyy hoitamaan korvia ja viimeiseksi niskaa. Jalkaterissä oli muutama sellainen kohta, joka pisti vetämään henkeä pitkään ja syvään hampaiden välistä. Muun muassa selän ja pakaroiden lihasten heijasteet tuntuvat ihan joka kerta aroilta, vaikka selän saisi kuinka hyvään kuntoon joogassa ja vaikka se tuntuisi kuinka terveeltä, joustavalta ja hyvältä. Onneksi refleksologini aloittaa hoidon kipeistä pisteistä ja siirtyy niistä vähitellen vähemmän kipeisiin. Viimeisimmäksi mielikuvaksi hoidosta jää näin mukava raukeus ja mielihyvä.

Oma aamusadhanani on jo edennyt päivään numero viisi. Tänään oli ensimmäinen päivä jona saman harjoituksen veivaaminen läpi ei ollut enää uutta ja jännittävää. Kivaa se oli vieläkin. Olen henkisesti varustautunut siihen, että vaikeitakin aamuja tulee eteen; sellaisia jolloin saa patistella itsensä tekemään harjoituksen. Mutta se kuuluu asiaan. Yhtään aamua ei kuitenkaan parane jättää väliin, sillä silloin 40 päivän mittari nollautuu ja koko homma on aloitettava alusta.