Niin vain kävi, että aamuisesta joogaharjoituksesta on tullut osa päiväohjelmaani. Herään kuuden maissa ja kömmin tekemään millaista kriyaa kulloinkin. Itse asiassa tekemäni harjoitussarjat eli kriyat ovat jotenkin kummasti lyhentyneet. Etsin mahdollisimman lyhyitä kriyoja, sellaisia jotka koostuvat lyhyimmillään yhdestä tai usein 3-4 asanasta. Se, mihin nykyään menee enemmän aikaa, on Japji Sahibin toistaminen.

Japjin kuvaillaan olevan päivittäinen gurmukhinkielinen rukous, sielun laulu, joka toimii ikään kuin henkisenä suihkuna puhdistaen energiakehon ja valmistaen henkisesti tulevaan päivään. Japjin toistamiseen kohtalaiseen tahtiin menee noin 20 minuuttia, eli se ei ole mikään ihanihan lyhyt. Tosin nykyään se tuntuu hurahtavan ohi tosi nopeasti, ja äänitteinä Japjista on pikaversioitakin. Jotkin osat siitä ovat tuttuja kundaliinijoogatunneilta, sillä monet mantrat ovat Japjin osia.

Olen tallentanut levyltä ääneen luetun Japjin kännykkääni. Soitan sen kännystä aamuharjoituksen aluksi, ja luen mukana parhaani mukaan. Minulla on Japjin teksti vihkosena josta luen, sillä ulkoa en sitä osaa. Vihkosessani se on translitteroitu suomen kielen mukaan, mikä helpottaa huomattavasti gurmukhin ääntämistä, joka ei noin niin kuin muuten ole aktiivisessa jokapäiväisessä käytössä. Toisin sanoen vihkosessa Japji on kirjoitettu niin kuin suomenkieliset sen kirjoittavat ja ääntävät. Esimerkiksi kohta, joka suomeksi translitteroidussa versiossa on kirjoitettu Nanak tee mukh ujalee kettii chuttii naal, onkin englanniksi translitteroitu Naanak tay mukh ujlay kaytee chhutee naal.

En tiedä miksi, mutta jostakin syystä Japjin lausumisesta on tullut tosi hauska osa aamuharjoitustani, jota odotan innolla. Kummallista. Aiemmin, kun aloin käydä ryhmässä tehtävässä aamusadhanassa, oli Japji minusta se vähiten kiinnostava osa. Odotin enemmän fyysistä joogaharjoitusta ja mantrojen laulamista. Nyt asia on kääntynyt aivan toisin päin.