Tiedättekö mistä erottaa Ahvenanmaalaisessa kahvilassa toisistaan ne turistit, jotka ovat pyöräilleet paikalle ja ne, jotka ovat tulleet autolla? Ainakin siitä, että autolla ajelevat turistit kantavat kahvinsa ulos ja istuvat pöytään, johon paistaa aurinko. He kääntävät kasvonsa valoa kohti, ja huokaavat kuinka ihana ilma onkaan. Pyöräilijät sen sijaan istuvat sisälle, suojaan auringolta ja tuulelta. He ovat virttyneet ulkosalla jo ihan kylliksi.

Jotakin kummallista Ahvenanmaan auringossa on. Tai en minä tiedä vaikka sama pätisi koko saaristoon. Enkä tiedä mistä se johtuu; tuulesta, merestä vai mistä. Ehkä joku tietää paremmin kuin minä. Tuntuu, että missään ei aurinko paista niin kirkkaasti ja lujaa kuin Ahvenanmaalla. Oikein ihossa tuntuu, pistelee ja kirveltää niin kuin auringonpaiste nakertaisi sitä pienillä hampaillaan. Ja iho myös kärvähtää hetkessä, ihan huomaamatta. Kyllä on tullut pyöräiltyä täällä kotopuolessakin ja muutenkin oltua ulkona, mutta Ahvenanmaalla olo on kuin läväyttäisi hipiänsä ulos ihan ensimmäistä kertaa pitkän talven jälkeen.

Loma oli kaikin puolin onnistunut ja mukava, eikä se nahka kovin pahasti tärveltynyt tällä kertaa. Osasimme varautua aurinkoon, sillä tämä oli järjestyksessään kuudes kerta kun olimme pyörälomamatkalla Ahvenanmaalla. Mutta edellisestä kerrasta on jo vähän aikaa, sillä parina viime kesänä olemme ajelleet rannikkoa pitkin täällä mantereen puolella. Nyt oli mukavaa taas vaihteeksi se, että oli yksi ja sama mökki käytössä, eikä tarvinnut ajaa koko omaisuus mukana koko ajan. Toisaalta, mökin ympäristön tiet ja maisemat tulivat vähän turhankin tutuiksi, eli maisema ei vaihtunut samaan tahtiin kuin silloin kun yöpymispaikka vaihtuu joka päivä.

Mökki oli enimmäkseen toimiva, ja sisustukseltaan erityisen retrohenkinen. Olohuoneen ikkunasta näkyi merelle, mutta omaa rantaa ei ollut. Emmekä sitä kaivanneetkaan. Naapurit olivat sen verran kaukana, että säädyllisestä pukeutumisesta ei tarvinnut ihan koko ajan huolehtia. Luonto oli ihan lähellä, välillä se tunki sisälle asti heinäsirkkojen, hepokattien, tunnistamattomien pikkulintujen, neitoperhosten, kärpästen, ampiaisten ja erilaisten pistiäisten muodossa. Niitä siippani opasteli ulos ovista ja ikkunoista minkä ehti. Ihan kauheasti emme aikaa mökillä viettäneet, vaan päivisin ajelimme ympäriinsä ja kävimme eri paikoissa. Kilometrejä tuli viikossa yhteensä nelisen sataa.

Nyt on sitten loma loppu ja huomenna aika palata töihin. Onneksi oli lomamatka, sillä ennen sitä pelkkä ajatus töihin palaamisesta tuntui aika mahdottomalta. Näin matkan jälkeen alkavat työasiat taas vähän kiinnostaa.