Nyt on syksyn valkosipulisato korjattu puutarhasta.

Hauskinta on se, että en ole itse valkosipulia istuttanut lainkaan. Kasvimaan edellisen viljelijän piti kerätä kaikki valkosipulit pois maasta viime syksynä, mutta niin vaan sinne jäi kynsiä, koska satoa tuli näinkin runsaasti vielä. Eikä tässä ole kaikki, sillä pienimmät heitin kompostiin. Annoin valkosipulien kasvaa tämän kesän, vaikka minulla on kasvimaalle ihan toisenlaisia suunnitelmia. Jos joku itää vielä ensi keväänä, nyhdän ne silloin pois.

Tässä on viime syksynä istutettu komeamaksaruoho vähän epätarkassa kuvassa.

Itse asiassa komeamaksaruoho varastettiin kertaalleen pihastamme. Olimme syksyllä istuttaneet sen tyhjän kasvimaan kulmaan, eikä se saanut siinä olla montaakaan päivää ennen kuin se hävisi. Ei edes kuoppaa jäljellä. Jonkin aikaa harkitsimme liiketunnistimilla ja valonheittäjillä varustettuja valvontakameroita, jotka kattaisivat koko pihamaan. Luovuimme kuitenkin ajatuksesta, koska valvontakameroihin olisi tallentunut varmastikin vaan naapurin kissan liikkeitä ja paikallisen rusakon laiskaa pompottelua. Onneksi tämä toinen yritys komeamaksaruohosta on pysynyt pihassa, ja kohta se jo kukkikin.

Tässä puolestaan punakärsämö, jonka ostimme tänä vuonna.

Punakärsämö kukki kun ostimme sen ja kuoppasimme maahan, ja on kukkinut siitä asti. Oikein mukava perenna, jos jatkaa samaa rataa vielä ensi vuonna.

Toisin on näiden laita.

Kyseessä on yksivuotinen kosmoskukka. Niissä vaan näyttäisi olevan joku vika, kun eivät kuki. Todennäköisesti minulle on myyty jotain sekundasiemeniä, näin luulen. Mihin tästä voi valittaa?