Joogisen ajattelun mukaan ihmisen iästä kertoo paremmin se, kuinka joustava ja liikkuva hänen selkänsä on, kuin eletyt ikävuodet. Tämän ajatusmallin mukaan minä olen viime vuodet vain nuortunut.

Selkäni on nykyisin useimmiten notkea kuin nuori pajunvitsa. Sitä se ei ole aina ollut. Tosin vielä joskus harvoin alaselkään tulee pieni fasettilukko, jonka saan parhaiten auki istahtamalla vessanpöntölle ja siinä istuen venyttämällä alaselkää. Kuuluu pieni naks, ja lukko on taas auki. Joskus aiemmin, kun selkä oli pahimmillaan, en pystynyt istumaan vessanpöntölle ilman paria tyynyä, joiden avulla tuin itseni istumaan siedettävään asentoon.

Myös rintarankaan tulee vielä pieniä lukkoja jos istun liian kauan liikkumatta paikallani. Ne aukeavat ihan vaan venyttelemällä, eikä minun ole enää tarvinnut rampata kiropraktikolla. Myös se kyttyrä, jota aloin kasvattaa yläselkääni, on oiennut. Ja siihen on yksi selkeä syy: kundaliinijoogassa tehtävät, viidenteen chakraan keskittyvät harjoitukset. Jossain vaiheessa, en oikein tiedä milloin ja miksi, aloin pitää päätäni jotenkin huonossa asennossa. Olin kuin jatkuvassa nöyristelevässä asennossa, kaula pitkällä eteenpäin ja pää hartialinjan edessä pikemminkin kuin nätisti hartioiden välissä, ryhdikkäästi pystyssä. Oikea asento löytyi kundaliinijoogan avulla, vaikka vieläkin joskus väsyneenä pää hakeutuu vanhaan virheasentoon. Mutta nykyisin vietän ryhdikkäässä asennossa enemmän aikaa kuin kyssyssä, enkä kärsi niska- ja hartiakivuista.

Vaikka rinta- ja kaularangan ongelmat ja niihin liittyvät niska- ja hartiavaivat olivat kiusallisia, eivät ne olleet yhtä kokonaisvaltaisia kuin lannerangan ongelmat. Kun alaselkä oli kunnolla kipeä, ei mikään muu kuin sängyssä makaaminen tahtonut onnistua. Ja kyljen kääntäminenkin oli työn ja tuskan takana, ja vaati uusien kääntymistekniikoiden kehittämistä. Minusta oli aina hämmentävää se, kuinka sängynpohjalle tiputtava selkäkipu vaikutti mielialaan. Masensi, ruoka ei maistunut eikä mikään nostanut mielialaa. Kun pääsi raahautumaan kiropraktikon penkille ja selkä toimi taas käsittelyn jäljiltä, alkoi elämä hymyillä, tulevaisuus kiinnostaa ja ruoka maistua. Kunnes taas selkä lukkiutui ja tipahdin sänkyyn ja apatiaan.

En tiedä olenko ollut hölmö vai en, mutta en ole koskaan käynyt lääkärissä selkäni takia. Vaivat olivat pahimmillaan kun opiskelin; en tarvinnut sairaslomaa vaan pystyin sovittamaan opinnot potemiseen. Oikeastaan jo kotona opetettiin, että lääkäreillä ei ole muita keinoja selän hoitoon kuin leikkaus, erilaisia manipulaatiohoitoja antavilla ihmisillä sen sijaan on. Ensimmäisen kerran kävin itseoppineella ”niksauttajalla” 15-vuotiaana. En tiedä loukkasinko selkäni pyöriessäni kuperkeikkaa yhdessä hevosen kanssa, käsi siinä murtui joka tapauksessa. Ja käsi kipsissä makasin sängynpohjalla selkäkivuissani, kunnes vanhempani veivät minut tälle kansanparantajalle. Joka paransi selkäni moneksi vuodeksi. Kunnes ongelmat taas palasivat.

Olisinpa silloin jo ymmärtänyt hakeutua joogatunneille. Ehkä olisin säästynyt monelta kivulta. Mutta turha surra kaatunutta maitoa, niin ei tapahtunut. Onneksi olen tutustunut joogaan edes nyt, sillä ehkä se säästää minut vielä monelta kivulta.

Kun puhuu joogan harrastajien kanssa, huomaa että yllättävän monet ovat päätyneet joogan pariin juuri selkäongelmien seurauksena. Ja onneksi on jooga, sillä niin monet ovat saaneet helpotusta selkävaivoihinsa juuri joogan avulla. Minua tuskin yksin jooga ”paransi”, mutta valtava apu siitä on ollut.