Kokoonnuimme katselemaan kundaliinijoogamestari Yogi Bhajanin luentoa dvd:ltä. Luento on vuodelta 1996, mutta sen aihe on mitä ajankohtaisin. Luennon otsikko on ”Becoming a Sage in the Aquarian Age”, eli kuinka tulla viisaaksi Vesimiehen aikana. Sattumalta olin lukenut kyseisen luennon juuri muutamaa päivää aiemmin, se löytyy kirjasta The Master’s Touch. Tai tuskin se mitään sattumaa oli. En minä ainakaan usko enää sattumaan; sattuma on epäilijöitä varten. Avasin kirjan ja luin sen luennon, jonka kohdalta kirja aukesi.

Luennossaan Yogi Bhajan kyselee oppilailtaan, mikä on elämän tarkoitus. Ja samassa luennossa hän puhuu aivan sujuvasti uskonnosta, omasta elämänhistoriastaan, maailmanpolitiikasta ja elämän realiteeteista. Itse asiassa videoluennossa hän puhuu myös jotakin arkisia asioita, jotka on jätetty painetusta luennosta pois. Toisin sanoen hän puhuu sikin sokin ihan eritasoisista asioista; niin suurista että niitä on vaikea ymmärtää ja niin arkisista, että ne tuntuvat melkein banaaleilta. Ja kaikesta siltä väliltä. Kuulijalta se vaatii valppautta, sillä koskaan ei voi tietää mitä Yogi Bhajan sanoo seuraavaksi.

Niin, ja se elämän tarkoitus. Se on Yogi Bhajanin mukaan se, että elää joka hetki täydesti, ja nauttii. Niin hyvistä kuin vähän vaikeammistakin päivistä.

Vilukissi ehdotti kuvaa uudesta turbaanikankaastani. Tässä tulee. Kolmimetrinen kangas oli kaupasta tullessaan niin leveä, että leikkasin sen pituussuunnassa kahtia. Ja silti taitan sen vielä pituussuunnassa kolmin kerroin ennen päähän kiertämistä. Tässä ensimmäisessä kuvassa on turbaani molemmista kankaanpuolikkaista.

Seuraavassa kuvassa puolikas uudesta kankaasta on turbaanissa alla, ja sen päällä valkoinen kangas. Tällöin värillistä kangasta jää näkyviin kaistale otsan päälle, joka ei näy kuvassa, ja kuvassa näkyvä päälaen kohta.

Pinkin ja valkoisen kankaan yhdistelmä on oma suosikkini, sillä molemmilla pinkeillä kankailla turbaanista tulee TOSI pinkki. Ja kyllä, minusta väri on nimenomaan pinkki, vaikka muut voivat pitää sitä roosana tai vaaleanpunaisena tai minä värinä hyvänsä. Minun silmään se on pinkki.