No niin, nyt ollaan vihdoin ja viimein siirrytty Vesimiehen ajan puolelle, pois Kalojen ajasta. Paitsi kyllä siirtymäaikaa riittää vielä joitakin kymmeniä vuosia, ajat muuttuvat niin hitaasti. Pitkään Vesimiehen ajasta on puhuttu. Tai laulettu; ainakin Milos Formanin elokuvassa Hair vuodelta 1979. Se on tainnut olla minun ensimmäinen kosketus aiheeseen, tosin ei heti elokuvan ilmestyttyä vaan joskus myöhemmin. Siipan levyhyllystä löytyy kyseisen elokuvan huippuhyvä soundtrack sekä älppärinä että cd:nä. Pitääkin kuunnella joskus *laittaa soimaan*.

Tuntuuko nyt sitten erilaiselta, kun aika on muuttunut. Eipä juuri. Väsyttää ihan vietävästi, sillä Vesimiehen ajan ensimmäinen aamusadhana alkoi tänään klo 4.00. Eikä sitä voinut, kerta kaikkiaan voinut jättää väliin. Niinpä könysin paikalle vain muutaman tunnin yöunen jälkeen. Kaupungilla vastaan tuli väsyneen näköistä väkeä, sillä viimeisetkin ravintolat olivat juuri antaneet valomerkin. Meitä oli sadhanassa reilu kymmenkunta urheaa nuokkumassa. Kummallista, miten sitä näemmä voi laulaa mantroja ja nukkua samalla, ja pysyä ryhdikkäässä asennossa. Kukaan paikalla olijoista ei ollut tainnut ehtiä nukkumaan hyvin, sillä illalla ohjelma – mantrojen laulu, juhlinta ja yleinen hauskanpito – jatkui aika pitkään. Minä taisin olla ensimmäisiä kotiin lähtijöitä, sillä minun olemisesta ei tahdo tulla yhtään mitään ilman jonkinlaisia yöunia. Olen tavattoman huono valvomaan ja toimimaan väsyneenä. Menin kotiin tultuani nukkumaan muutamaksi tunniksi, mutta silti väsyttää.

Eilinen joogatuntikin oli aivan täynnä. En ole koskaan nähnyt paikan pullistelevan niin suuresta määrästä ihmisiä. Mahduimme istumaan, mutta jo selinmakuu alustalla tuotti vaikeuksia, ja piti sovitella jäseniään muiden jäsenten sekaan. Minä meinasin potkia edessä olevaa naista useamman kerran päähän, mutta onneksi sain jalkani tungettua jonnekin. Pienestä tilanahtaudesta huolimatta tunnelma oli katossa, ja energiat korkealla. Oli aivan mahtavaa kokoontua niin suurella porukalla yhteisen asian äärelle. Opettaja oli valinnut sellaisen harjoitussarjan, joka oli kohtuullisen helppo tehdä pienessäkin tilassa. Ei siis laajoja liikkeitä, vaan pikemminkin pientä tekemistä.

Juhlinta ja ohjelma jatkuvat vielä. Mutta koska muunkin elämän pitäisi rullata jollakin tavalla, siirrymme seuraavaksi siipan kanssa pihahommiin. Vihoviimeiset omenat pitää noukkia nurmikolta ja saada jollakin ilveellä mahtumaan kompostoriin. Ja siippa ajelee tippuneet lehdet ruohonleikkurilla silpuksi nurmikolle, niin kuin joka syksy. Haravointi kun on ihan turhanaikaista ja tarpeetonta hommaa. Raikkaaseen ulkoilmaan siis, ehkä se väsymyskin siinä kaikkoaa.