Kundaliinijoogakoulutuksesta saimme kaksi läksyä: toistaa ääneen yksi Japjin pauri 40 peräkkäisenä päivänä, 11 kertaa kunakin. Ja tehdä yhtä, vapaavalintaista harjoitussarjaa eli kriyaa 40 peräkkäisenä päivänä.

Tänään kalenterissa luki, että oli Japji-läksyn viimeinen eli 40. päivä. Nyt jo! Onpas aika mennyt nopeasti. Tämä läksy on ollut sellainen, että se on ollut tosi helppo ja vaivaton tehdä, eikä ole missään vaiheessa kyllästyttänyt. Japjia on niin mukava lukea, ja kun luen sen kokonaan joka aamu kuitenkin, niin ei pieni lisätehtävä siinä ohessa ole muuta kuin mukavaa.

Valitsemani kriyan tekeminen ei ole ollenkaan yhtä vaivatonta. Se koostuu neljästä liikkumattomasta asanasta, joista jokaisessa pitäisi viipyä 11 minuuttia. Minä aloitin kolmesta minuutista, ja olen nyt lisännyt aikaa puoli minuuttia kerrallaan niin, että tänä aamuna viivähdin kussakin asanassa 8 minuuttia. Kolme ensimmäistä asanaa sujuu vielä jotenkin, pysyn asennossa ja pystyn olemaan vapinan ja tärinän kera. Mutta viimeinen asana pitää tehdä pienten taukojen ja muiden helpotusten kera, se on kertakaikkinen kompastuskivi. Tai muistutus siitä, että pitää myös osata antaa periksi jos jokin ei vaan suju ja keho protestoi kovaan ääneen.

Kriyan 40 päivää tulee täyteen viikon päästä. Nopeasti sekin aika on mennyt. Yritän kasvattaa asanoiden aikoja 11 minuuttiin vielä ennen kuin 40 päivää on ohi. Ei niinkään siksi, että kilpailisin itseni kanssa tähän tavoitteeseen pääsemisestä. Vaan pikemminkin siksi, että haluaisin kokemuksen siitä, millaista on tehdä kutakin asanaa 11 minuuttia. Tämä on hyvä tilaisuus kokeilla miltä se tuntuu, ja mitä tapahtuu. Vai tapahtuuko mitään, tuntuuko miltään. Ei voi tietää kuin kokeilemalla.