En tiedä ovatko ihmiset tehneet hyviä uudenvuodenlupauksia, saaneet joogalahjakortteja joulupukilta vai mistä johtuu, että kundaliinijoogatunnit ovat viime aikoina olleet ihan täynnä. Tai ehkä ihmisillä on vaan lomaa ja siksi hyvää aikaa käydä joogassa. On oikein pitänyt mennä hyvissä ajoin paikan päälle, että on saanut mieleisensä nurkan salista. Hienoa, mikäs sen mukavampaa kuin joogata isolla porukalla. Vähän vaan pitää varoa ettei huido tai potki naapuria.

Tunneilla on tuttujen naamojen lisäksi myös runsain mitoin niitä, jotka eivät ole kokeilleet kundaliinijoogaa aiemmin. Toivottavasti he innostuvat siitä. Tai jos eivät, niin toivottavasti he löytävät itselleen sopivan joogasuunnan. Tänään oli kundaliinijoogatunnilla mukana yksi ensikertalainen, joka joutui jättämään tunnin kesken. Ensimmäinen kerta kun minä näin niin käyvän. Toivottavasti hänelle ei jäänyt ikävä olo tunnista, tai joogasta ylipäänsä.