sunnuntai, 26. helmikuu 2012
Elämäni polkupyörät
Minulla on elämäni aikana ollut käytössä yksi jos toinenkin polkupyörä. En minä niitä kaikkia edes muista, varsinkaan alkupään pyöriä. Minulla on kaksi isosiskoa, mistä seuraa että olen perinyt siskoiltani kaiken käyttökelpoisen, mikä on jäänyt heille pieneksi. Myös joitakin polkupyöriä. Laskujeni mukaan olen ostanut neljä; niistä kaksi on minulla edelleenkin käytössä. Kaikki muut pyörät ovat olleet jonkun vanhoja. Pyörät ovat myös jatkaneet kiertoaan palveltuaan minua: kaksi pyörää on varastettu ja muut ovat löytäneet uuden polkijan muulla tavoin.
Itse asiassa ensimmäinen pyörä jonka ostin – hieno hopeanharmaa kolmivaihteinen DBS – varastettiin, ja se kiukutti minua pitkään. Olin säästänyt rahoja pyörään aika kauan, ja olin tosi onnellinen ensimmäisestä uudesta pyörästäni. Etsin pyörää sen lähdettyä omille teilleen, mutta sitä ei löytynyt mistään. Olin niin sydämistynyt menetyksestäni, että en vuosikausiin ajatellutkaan uuden pyörän ostamista, vaan ajelin muiden vanhoilla pyörillä. Sellaisilla, jotka eivät varkaille hyvin kelvanneet. Jossakin vaiheessa minulla oli tosi vanha ja hieno tummanpunainen Cresent. Aivan mahtava vintage-pyörä, joka oli niin isorunkoinen että en ole sen jälkeen niin suurta naistenpyörää nähnytkään. No, sekin lähti jonkun mukaan pihasta, vain lukko oli jäljellä mutta pyörää ei missään.
Koska tarvitsin pyörää liikkumiseen, tuli isäni apuun ja antoi käyttööni oman pyöränsä, kolmivaihteisen miestenpyörän. Siitä lähtien olen ajanut vain miestenpyörillä. Niistä löytyy naistenpyöriä helpommin sopiva runkokoko minun pituiselle ihmiselle. Isän pyörässä ei lopulta enää vaihteet riittäneet vaan piti saada lisää vaihteita. Ostin seitsenvaihteisen Helkaman, joka palveli minua hyvin ensimmäisillä pyöräretkillä, joita teimme yhdessä siipan kanssa. Mutta loppujen lopuksi siinäkin oli liian vähän vaihteita: kun siippa polki leppoisasti omalla 21-vaihteisellaan ylämäkeen ja vaihteli pienempää silmään mäen jyrketessä, minulla oli pienin vaihde silmässä jo heti mäen alussa, ja jouduin survomaan pyörää ylös naama punaisena väellä ja voimalla.
Ostin nykyisen Tunturin hybridin, jossa on 21 vaihdetta. Sen runko on minulle vähän liian iso, mutta ei se lopulta haittaa. Pyörä kun sattui olemaan hyvässä tarjouksessa silloin kun sen ostin, eikä pienempirunkoisia ollut saatavilla samaan hintaan. Sillä pyörällä on sitten ajeltu Suomea ristiin rastiin. Toissakesän lopulla ostin toiseksi pyöräksi Feltin krossarin. Sen kanssa en ole ihan vielä sinut, mutta lisää kilometrejä alle, niin eiköhän se siitä. Ihana pyörä joka tapauksessa, kevyt ja ketterä kuin mikä.
Suuremmilta kaatumisilta ja onnettomuuksilta olen luojan kiitos välttynyt pyörän kanssa. Toivottavasti niin jatkuukin. Tosin minulla on oikean kulmakarvan kohdalla arpi, joka on tullut ajettuani kolmipyöräisellä päin vanhempieni sänkyä – siis sisätiloissa. Näin minulle on kerrottu, mitään muistikuvia tapahtumasta minulla ei ole. Osaan myös tehdä pientä perushuoltoa pyörään ja paikata rikkoutuneen sisäkumin tarvittaessa, siis jos ei varakumia ole mukana vaan vain paikkasarja. Tosin jätän nämä hommat mieluusti siipalle. Olen myös maalannut ainakin kaksi pyörääni, ensimmäisen punaiseksi ja toisen valkoiseksi.
Huomatkaa muovipussista askarreltu essu. Tosin työskentelytyyli on niin siisti, että ei siinä paljoa maali roisku.
Kommentit