Kello on neljä, ja sadhanan alkuun on vielä kaksi tuntia aikaa. Mitäköhän sitä tekisi ajankulukseen? Heräsin jostain syystä kolmelta, ja tunnin jaksoin loikoilla sängyssä ja yrittää saada uudestaan unen päästä kiinni. Ei onnistunut. Ehkä se johtuu siitä, että nukuin yksin. Siippa oli työperäisissä juhlissa, tuli juuri kotiin. Omien sanojensa mukaan vähän pettyneenä, kun ei ollutkaan saanut vuoden työntekijän palkintoa. Hukkaan kuulemma meni taas kaikki ponnistelut. Näin totesi, ja kömpi sänkyyn nukkumaan.
 
Tämä on viimeinen sadhana täällä kotipuolessa, joka alkaa vasta kuudelta. Kuun vaihteessa aikatauluja muutetaan niin, että seuraavat sadhanat alkavat puolta tuntia aiemmin, eli jo 5.30. Ehkä se vähentää tätä odottelua ainakin vähän.