Aamulla on jo niin valoisaa, että kun kävelee ihan oikeaan aikaan joogatunnille, tulee kummallinen olo. Sellainen, että on ihan varmasti myöhässä, koska on niin valoisaa. Toiset ovat takuulla jooganneet jo pitkään, ja minä olen vaan katsonut kelloa väärin. Tai kello on pysähtynyt. Sitten tulee kiiruhdettua niin, että on ensimmäisenä paikalla, ja voi ruveta ihmettelemään, että kuinka väärin sitä kelloa oikein onkaan katsonut. Tai kalenteria, jos onkin jokin ihan väärä päivä. Yrittää vakuuttaa itse itselleen, että on ihan oikeaan aikaan oikeassa paikassa, mutta lopulta sen uskoo vasta kun paikalle saapuu joku muukin.
 
Myös illat tuntuvat pidentyneen, kun on valoisaa vielä kuuden jälkeen. Tai ainakin näkee vielä ulkosalla puuhastella. Kumma juttu, sillä ei ilta oikeasti ole mitenkään pidempi; minä tulen töistä samaan aikaan kuin ennenkin, ja menen nukkumaan samaan aikaan kuin ennenkin. Ja silti aika näiden kahden tapahtuman välillä tuntuu pidemmältä. Ehkä aika kuluu nopeammin pimeässä. Suhteellisuusteoriasta oletan ymmärtäväni sen verran, että painovoima ja liike vaikuttavat ajan kulumiseen. Mutta ehkä valokin vaikuttaa ajan kulumiseen, tai siltä ainakin näin kevään korvalla tuntuu.