Tähän aamuun johtanut tapahtumaketju lähti liikkeelle siitä, kun lähestyin alkuvuodesta erään liikuntapuljun pomoa sähköpostitse, ja kysyin että olisivatko he kiinnostuneita ottamaan kundaliinijoogan heidän ohjelmaan, minä voisin tulla ohjaamaan. No, en ihan näillä sanoilla, mutta kuitenkin. Pomosta ei kuulunut pariin päivään mitään, ja minä olin jo heittämässä kirvestä kaivoon. Hän kuitenkin vastasi, että voisivat syksyllä ottaa kundaliinijoogan tarjontaansa, mutta että voisinko sitä ennen tulla pitämään näytetunnin. Totta kai, vastasin. Näytetunnin päivämääräksi sovittiin 30.3. eli tämän päivän aamu.
 
Aloitin näytetuntiin valmistautumisen hyvissä ajoin, kävin katsomassa salia ja tiloja ylipäänsä. Aloin miettiä mikä kriya sopisi hyvin pidettäväksi. Arvelin, että tunnille tulisi paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole aiemmin olleet kundaliinijoogatunnilla. Lisäksi näytetunnin pituus oli vain 55 minuuttia, ja se jo vähensi valinnanvaraa. Ajattelin myös, että koska tunnille tulijat eivät todennäköisesti olisi tottuneita istumaan lattialla, ei kriya voisi olla pelkkää istumista. Ja jotenkin kaipasin harjoitussarjaan melko kokonaisvaltaisia liikkeitä, ei vaan sellaisia jossa hengitetään, heilutetaan sormia tai käännellään päätä. Niin hyviä kuin sellaiset voivatkin olla, en minä sillä. No, harjoitussarja löytyi kiivaan ja moneen kertaan toistuneen kundaliinijoogakirjojen selaamisen jälkeen. Kriya, joka tasapainottaa mieltä ja emootioita, ja joka koostuu vain neljästä lyhyestä, seisaaltaan tehtävästä liikkeestä. Saatoin siis aloittaa tunnin lämmittelyliikkeillä.
 
Se kyllä täytyy sanoa, että tunti jännitti minua kovasti. En ole aiemmin ohjannut tuntia, jossa ei olisi läsnä ketään kundaliinijoogaopettajaa tai kundaliinijoogaopettajakoulutuksessa olevaa. Nyt paikalla oli liikuntapuljun pomo, ja parikymmentä muuta asiasta kiinnostunutta. Kuulosti siltä, että vetäisin alkumantran ihan yksikseni, mikä oli aika jännää isossa salissa. Äänikin tuppasi vapisemaan, mutta en antanut sen liikoja haitata. Jälkeenpäin kuulin yhdeltä tutulta, että kyllä muutkin olivat mantraa mutisseet, se vaan ei kantautunut minun korviin asti.
 
Jälkeenpäin puljun pomo myös sanoi, että puhuin harjoituksen aikana aika paljon. Siellä on (jumpissa) totuttu siihen, että ohjaaja sanoo mitä tehdään, ja sitten tehdään. Ilman mitään perusteluja että miksi näin tehdään, tai mitään. Minä olin vähän hämilläni kommentista, sillä minusta minä puhuin tosi vähän, ja minä en oikein osaa ohjata kundaliinijoogaa niin, että en puhuisi ja selittäisi samalla ainakin jotakin. Ja käyn itse mielelläni sellaisten ohjaajien tunneilla, jotka puhuvat. Eivät puhu välttämättä koko ajan, mutta tarpeeksi. Ja varsinkin raskaiden asanoiden aikana kannustavat puhumalla, niin että huomio menee kuuntelemiseen sen sijaan että miettisi koko ajan, että kuinka kauan tämä vielä kestää.
 
Hienointa oli tietenkin se, että tunnin jälkeen muutamat ihmiset kävivät silmät loistaen kysymässä, missä kundaliinijoogaa voi harrastaa. Neuvoin heille paikkoja jossa itse käyn, ja lisäsin että toivon mukaan kundaliinjoogaa on syksyllä myös kyseisen liikuntapuljun ohjelmistossa. Paikan pomo näytti olevan samaa mieltä. Toivottavasti se olen minä joka sitä siellä ohjaan.