Aina välillä antautuessani puheisiin uusien ihmisten kanssa hämmennyn siitä, että he tuntevat minut joltakin joogatunnilta. Minulla ei ole mitään havaintoa, että olisin koskaan nähnytkään heitä. En tiedä onko kyseessä jokin ”kaikki apinan tuntee, mutta apina ei tunne ketään” -tyyppinen ilmiö, vai mistä on kysymys.
 
Tietenkin kyse voi olla sellaisistakin asioista kuin sijainnistani joogatunnilla. Usein otan paikan melko edestä, jolloin en näe taakseni tulevia ihmisiä. He näkevät minut, ainakin takaapäin, mutta minä näen vaan opettajan. Olen yleensä yksi ensimmäisistä tunneille tulijoista – haluan laskeutua rauhassa harjoituksen tunnelmaan – joten viime tipassa tulijoihin en törmää edes pukuhuoneessa. Lisäksi varsinkin kundaliinijoogatunnilla ympäristön havainnointiin vaikuttaa se, että harjoituksia tehdään silmät kiinni. Minä kyllä tunnen ihmiset ympärilläni, kuulen heidän hengityksensä ja äänen mantrojen aikana, mutta siihen ne havainnot sitten jäävätkin.
 
Jos siis joku kanssajoogaajanne ei ole teitä tuntevinaankaan, älkää tehkö vääriä johtopäätöksiä. Kyse ei välttämättä ole ylpeydestä tai nokkavuudesta, vaan siitä että hän ei ehkä ole havainnut sinua yhteisestä harrastuksestanne huolimatta. Käy sanomassa hänelle muutama sana vaikka päivän säästä niin että hän näkee sinut kunnolla. Seuraavalla kerralla tavatessanne hän ehkä jo tunnistaa sinut.