Se on kuulkaa tällaiselle siistiä sisätyötä tekevälle ihmiselle hyvä juttu, että viikonloput eivät ole yhtään sen pidempiä kuin ne ovat. Nimittäin viime viikonloppu meni aika tarkkaan pihatöiden parissa, ja oudokseltaan se olikin aika raskasta. Nyt kolottaa vähän joka paikkaa. Varsinkin kämmeniä, sillä sekatöörien käyttö edellyttää puristelulihasten aktivoimista, mikä on tällaiselle näppäimistön näpyttelijälle vaihtelua. Kumarreltuakin tuli puskien juurilla, ja sen tuntee nyt sitten jalkojen takaosissa ja alaselässä.
 
Mutta mukavaa oli. Varsinkin sunnuntaina oli tosi hieno keli, ja viimeisetkin lumen rippeet sulivat pihasta. Krookukset kukkivat ja linnut lauloivat. Me saimme taas paljon aikaan; leikkasimme syreenipuskia ja omenapuita. Minä pääsin samalla harjoittelemaan taitoja, joita opin lapsuudessani poikatyttönä.


 
Älkää nyt luulko että olen kiivennyt puuhun noita kuvan tikkaita pitkin. Siippa työskenteli tikkailla, minä kiipesin puussa ihan ilman apuvälineitä.
 
Leikkasimme pihan kahdesta vanhasta omenapuusta toista aika rajulla kädellä. Puu on noin metrin korkeudelta alkanut pahasti lahota – siltä kohtaa on joku joskus leikellyt oksia pois, eikä varmaankaan ole suojannut leikkauskohtia – ja on ihme että puu pysyy vielä pystyssä ja tekee omenia. Leikkaamme ja kaadamme sen vähitellen muutaman vuoden kuluessa, ja nyt tosiaan lähti kaksi isoa oksaa pois. Täytyy samalla ruveta miettimään, että millainen omenapuu siihen tilalle istutetaan, jos istutetaan. Todennäköisesti istutetaan. Mutta onneksi meillä on jokunen vuosi aikaa sopeutua tähän muutokseen, ei tule tehtyä hätäisiä päätöksiä.