Eilen oli taas kundaliinijoogan täyttämä päivä. Aamulla ensimmäiseksi menin sadhanaan, jonka alkamisajankohtaa on nyt aikaistettu sen verran, että se alkaa jo 5.30. Eipä tarvitse aamuisin kotona miettiä että mitä tekisi kun odottaa sadhanaan pääsyä. Sadhanan jälkeen olin kotonakin jo hyvissä ajoin.
 
Iltapäivällä oli taas OP:n ja minun vuorotellen ohjaama kundaliinijoogatunti, joilla harjoittelemme ohjaamista. Tämä oli kevään toiseksi viimeinen, viimeisen pidämme toukokuussa. Nyt oli minun vuoro ohjata harjoitus. Ohjattavia oli kuusi, heistä osa ihan ensimmäistä kertaa kundaliinijoogatunnilla.
 
Ohjaaminen oli taas ihan älyttömän hauskaa. Pidin pääsiäisenä toisen niistä näyttötunneista, jotka kundaliinijoogaopettajakoulutukseen kuuluvat, ja sain Gurudassilta tosi kannustavan ja myönteisen palautteen. Se palaute nosti itsevarmuuttani monta pykälää niin, että olin eilen ohjatessani jotenkin paljon rauhallisempi ja levollisempi kuin koskaan ennen. Ja ainakin OP sanoi, että se myös tuntui harjoituksessa ihan hyvällä tavalla. Niin minustakin. Totta kai pientä viilaamista löytyy aina, esimerkiksi asioita joita olisin voinut sanoa mutta en sanonut. Niistä voi todeta, että se nyt meni tällä kertaa näin. Tärkeintä oli kuitenkin kokonaisuus.
 
Ehkä oleellisin asia kundaliinijoogatunnilla on se, että ohjattavat saavat tunnista kokemuksen. Se kokemus voi vaihdella ja vaihteleekin, tuskin kaksi ihmistä kokee tunnin samanlaisena. Pääasia että jonkinlainen kokemus syntyy. Ja kun eilisen tunnin päätteeksi joimme yogi-teetä, sain ohjattavien puheista, kysymyksistä ja kommenteista sellaisen vaikutelman, että koettu on. Ja kiinnostus kundaliinijoogaan vaan kasvoi. Minusta tunnista ei voi parempaa palautetta saada.