No nyt on sellainen ongelma, että olisin kiinnostunut tietämään ja ehkä osallistumaankin kesällä johonkin kundaliinijoogaretriittiin. Tai ei se ole ongelma, vaan se, että en löydä tietoa tällaisista tapahtumista mistään. Olen kuullut puheita, että sellaisia järjestetään kyllä. Mutta ehkä ne on tarkoitettu sitten vain harvaan valituille porukoille, koska yleistä tietoa ei näy löytyvän.
 
Tietenkin vika voi olla myös siinä, että en osaa etsiä tietoa oikeista paikoista. Mutta siinä tapauksessa minä en ole ainoa, sillä kanssajoogaajani kanssa olemme etsineet ja etsineet, kumpikin tahoillamme.
 
Voiko tämä johtua siitä, että emme kumpikaan ole olemassa Facebookissa? Vai onko jossakin joku salainen sähköpostilista, josta me emme tiedä mitään?
 
Sama ongelma meillä oli kanssajoogaajan kanssa jo viime vuonna. Silloin saimme tiedon joistakin retriiteistä, mutta vasta niin myöhäisessä vaiheessa, että aikataulujen järjestely ei enää ollut mahdollista.
 
Voi tietenkin olla, että minulla ei olisi reaalisia mahdollisuuksia osallistua mihinkään retriittiin aikataulullisista, logistisista tai taloudellisista syistä. Olisi kuitenkin kiva päästä kokeilemaan jonkun ihan uuden ja oudon kundaliinijoogaopettajan ohjattavana olemista. Ja muutenkin leireillä samanhenkisten ihmisten kanssa. Syödä hyvää kasvisruokaa. Ja istua tiiviisti sisällä silmät kiinni kun ulkona on kesäpäivä kauneimmillaan.