Perjantaina oli pihaan tullut kaksi isoa säkkiä. Toisessa kuutio multaa ja toisessa saman verran mursketta. Niitä on sitten lapioitu ja levitetty pihaan koko viikonloppu. Tänään ei enää satu joka ikiseen lihakseen sormia ja varpaita myöten niin paljon kuin eilen illalla. Ehkä tuollaiseenkin hommaan tottuisi, jos sitä toistuvasti tekisi.
 
Mutta nyt on isoin työ takana. Multa on melkein kaikki pitkin pihoja, pussin pohjalla enää kottikärryllinen jäljellä. Siippa kuori murskeen tieltä vanhaa pintaa pois, ja minä kärräsin mursketta tilalle. Insinöörin huolellisuudella hän levitti murskeen niin, että talon edusta viettää poispäin talosta, ja näin sadevedet valuvat kallistuksen mukana. Meidän talo on rinnetontilla, ja siksi sadevesi ihan joka tapauksessa virtailee pitkin pihaa. Ja hyvä olisi, jos se virtaisi meidän kannalta oikeaan suuntaan. Eikä veisi kaikkea maa-ainesta mukanaan.
 
Multa hukkui pihaan ja levisi sinne ihan olemattomiin. Äkkiä sinne hukkaisi toisenkin kuution, ei näkyisi missään. Tontti on vanhaa järvenpohjaa, ja siksi aika savista. Meidän tontti onkin jäänyt jotenkin alas, kun molemmat naapurit ovat nostaneet omiaan tosi paljon. Eikä kaksi kuutiota tavaraa vielä nostanut meitä lähellekään heidän pihojensa tasoja. Mutta jos multaa ottaisi saman verran ensi vuonna, ja ehkä sitä seuraavanakin. Ja kompostista tuleva tavara nostaa pihaa, mutta niin hitaasti että sen ehkä huomaa vasta 30 vuoden päästä. Mutta toisaalta, eipä meillä mitään kiirettä olekaan.
 
Vaikka kyllä tänään kävi jo mielessä, että olisiko sittenkin pitänyt valita sellainen taktiikka jonka näkee kaikissa television puutarhan muodonmuutosohjelmissa. Niissä pihaan tulee ensin kaivinkone, sitten pari kuorma-autoa, ja kohta puutarha on kuin viivoittimella vedetty, trendikäs ja persoonaton paikka. Mutta valmis ja varmasti helppohoitoinen meidän ryteikköön verrattuna. Ehkä se ei nyt sitten kuitenkaan ole meille luonteva vaihtoehto, ehkä meillä pitää olla tuollainen ikuisuusprojekti.