Kundaliinijoogit ja –joginit kyselevät usein toisiltaan, mistä tämä ostaa valkoiset vaatteensa joogaa varten. Usein tällaisen keskustelun lopputulos on se, että päädytään toteamaan kuinka vaikeaa on löytää valkoisia housuja. Muita vaatekappaleita löytyy ihan tavallisistakin kaupoista, mutta housut ovat kiven alla. Housujen kun pitäisi joustaa, olla luonnonmateriaalia, ja varsinkin vyötärö pitäisi olla sellainen, että se ei purista vatsaa tai estä vatsan liikkumista sitä vaativissa asanoissa.
 
Minun salainen aseeni on The Earth Collection –kaupat. Olen niistä löytänyt parhaat joogahousuni. Ketjulla näyttää olevan myös verkkokauppa, ja siellä myynnissä vähän uudistettu Fuson19-malli juuri niistä joogahousuista, joita minulla on kahdet.


 
Tätä uutta mallia en siis ole kokeillut, mutta vanhan mallin perusteella uskallan epäillä, että nämäkin on oikein hyvät joogaan. Pituutta riittää tällaiselle pitkäkinttuisellekin, housut pysyvät hyvin päällä ja polvipussien muodostuminen ei ole erityisen huomiota herättävää. Töpöjalkaisemmille joogaajille on housuista olemassa capri-malli.
 
Valkoisia joogavaatteita pitää pestä aika usein, ja siksi vaatteita saa olla olemassa enemmän kuin yhdet. Ja vaihtelu virkistää, joogahousuissakin. Siksi otan mielelläni vastaan vinkkejä hyviksi havaituista malleista ja niiden myyntipaikoista.