Sikäli tämä minun työttömyys tuli ihan oikeaan aikaan ja oikeastaan vähän niin kuin tilauksesta, että olen monena keväänä harmitellut omia kiireitäni ja sitä, että en ole ehtinyt paneutua puutarhassa ja muualla luonnossa kovaa vauhtia tapahtuviin muutoksiin. Monesti olen huomannut lumien sulaneen, ja seuraavan kerran kun olen katsonut ympärilleni, on syreenit olleet kukassa. Vähän liioitellen, mutta ei edes paljon. Nyt on aikaa, ja vaikka en ole arkisin ahkerasti puutarhassa möyrinytkään, olen paremmin perillä siitä, mitä siellä tapahtuu ihan omia aikojaan.

Tänään nappasin muutaman kuvan - vähän tylsän näköisiä kun aurinko ei paista, mutta tähän nyt on tyytyminen. Ensinnäkin, vaahterat ovat vastapäisessä puistossa alkaneet kukinnan.



Monet täkäläiset vihaavat vaahteroita koska ne siementävät ja leviävät niin tehokkaasti, niissä on suuret lehdet joiden haravoinnissa on oma työnsä (jos sille linjalle lähtee), ja ne kasvavat nopeasti. Minusta vaahterat ovat kauniita ympäri vuoden, ja erityisesti ne hivelevät minun silmää kukkiessaan. Enkä minä osaa niitä vihata, ne nyt ovat sentään vaan puita, hyvänen aika. Ja yrittävät parhaansa mukaan menestyä täällä karussa pohjolassa. En oikein ymmärrä miten mitään kasvia voi vihata. Tosin pientä negatiivisuutta puskee mieleeni kun yritän hävittää jättiputkea puutarhastamme. Negatiivisuutta niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat sitä koristekasvina siirrelleet paikasta toiseen.



Tämä on luullakseni tuoksuorvokki. Se on löytänyt itselleen mukavan paikan siperianhernepensasaidan alta, ja sieltä se levittää makeaa tuoksuaan kaikille ohikulkijoille. Joskus oikein ihmettelen aidan ohi kulkiessani, että mistä tulee näin voimakas hajuveden tuoksu kun ihmisiä ei näy mailla halmeilla. Kunnes muistan että se on tämä matala kukkija.



Tämä keltainen kukka lienee kevätesikko. En tiedä mistä se on puutarhaan tullut, sillä olen tavannut vasta hiljattain, aiemmin sitä ei näkynyt. Liekö tullut aidan yli tai ali naapurista, sieltä meidän pihaan tulee kaikennäköistä jättipalsamista alkaen.