Vielä pitää laittaa pyykit narulle ja kastella kukat, sitten on kaikki valmiina ja voin lähteä muutamaksi päiväksi reissun päälle. Onneksi ei tarvitse mennä yksin, vaikka siippa ei mukaan lähdekään. Siippa jää kotiin, ja hän sanoi syövänsä kalapuikkoja joka päivä. Älkää nyt käsittäkö väärin, kalapuikot ovat siipan suurta herkkua, mutta kun minä olen kotona, hän ei voi minun kala-allergian takia niitä ruuakseen paistella. Niinpä hän syö kalapuikkoja kun minä en ole kotona.
 
Toivottavasti olen muistanut pakata kaiken tarpeellisen mukaan. Joka kerta tuntuu siltä, että tällä kertaa olen unohtanut jotakin tosi oleellista. Yleensä en kuitenkaan ole.