Tänään kävimme armaan siippani kanssa ensimmäistä kertaa lenkillä uusilla pyörillä. Minun pyöräni on Felt, jonka ostin jo viime syksynä. Ehdin ajaa sillä noin sata kilometriä, ja talvella toisen satasen sisällä, harjoitusvastuksen päällä. Talveksi pyörään laitettiin myös lukkopolkimet. Olen siis harjoitellut lukkopolkimien käyttöä pyörällä, joka seisoi vakaasti ja tukevasti harjoitusvastuksen päällä. Aika kivasti sujui. Siippani osti oman pyöränsä lukkopolkimineen noin viikko sitten, ja hän oli ennen tätä päivää käynyt parilla lyhyellä lenkillä.

Tänään kun lähdimme liikkeelle, yritin lähteä kotopihasta loivaan ylämäkeen ihan liian isolla vaihteella. Se oli jäänyt silmään vaihteiden hienosäädön jäljiltä. Lähtö ei oikein onnistunut ja pyörä kaatui, mutta minä onnistuin nipin napin pysymään pystyasennossa. Siippani, joka oli lähtenyt liikkeelle edellä, kääntyi katsomaan kuinka minulle ja pyörälle kävi. Ja unohti lukkopolkimet. Hän kaatui nätisti pyrstölleen.

Aika nolo lähtö. Molempien pyörät nurin heti pihatiellä. Vaikka toisaalta olihan se parempi kaatuilla heti aluksi, eikä vasta sitten autojen ja muun liikenteen seassa. Ja tuli heti alkumetreillä muistutus siitä, että lukkopolkimiin tottumattomien on tosiaan paneuduttava niiden kanssa ajamiseen.

Ajoimme 25 kilometrin lenkin, joka oli ihan mukava näin alkuun. Tällaisten pyörien selässä ajoasento on melko erilainen kuin vanhoilla hybrideillämme. Alaselkä oli kovilla, ja tuohon about jenkkakahvojen tienoille kohdistui melkoinen venytys. Ja niin kuin minä olen joogassa selkääni venytellyt! Ehkä en sitten kuitenkaan vielä tarpeeksi.  Vähän luulen, että jos en olisi selkääni joogassa hoitanut, saattaisi ajaminen olla melko mahdotonta ja Felt jäädä käyttämättömänä kellariin.