Vuoden pisin päivä, ja sen kunniaksi me, jotka emme ole viettämässä sitä missään isommissa kundaliinijoogapippaloissa, pidimme ylimääräisen aamusadhanan. Siis sikäli ylimääräisen, ettei niitä useinkaan pidetä keskellä työviikkoa, vaan lauantaiaamuisin.
 
Oli ihana päästä tekemään harjoitusta yhdessä muiden kanssa. Yksin tekeminen on niin yksinäistä puurtamista, toki ehdottoman tarpeellista sekin. Mutta toisenlaista kuin se yhdessä tekemisen riemu ja yhteinen energia, joka kantaa ja helpottaa harjoitusta kuin harjoitusta.
 
Tämä kesä on itse asiassa ensimmäinen kerta sen jälkeen kun olen kundaliinijoogaa alkanut ahkerammin harjoittaa, kun en käy tunneilla vähintään kerran viikossa. Ja sen kyllä huomaa. Tosin luulen, että tämä yksin tekeminen on juuri se, mitä tähän kohtaan elämääni tarvitsen. Mutta se ei tietenkään tarkoita, että yksin tekeminen olisi aina helppoa. No, kyllä se yleensä ihan mukavaa ja sujuvaa on.