Kundaliinijoogamestari Yogi Bhajan oli suorapuheinen mies. Iso osa hänen pitämistään luennoista on videoitu ja myöhemmin litteroitu tekstiksi. Näitä tekstejä on sitten julkaistu kirjoissa. Usein hän puhuu luennoillaan monimerkityksellisesti asioista, joita on ainakin minun hankala yhdellä lukukerralla ymmärtää, saati sisäistää. Ja sitten, kesken kaiken hän saattaa töräyttää suustaan melkein mitä tahansa. Hän saattaa kertoa, että näin-ja-näin pitää toimia, ja jos ei toimi, on idiootti. Siitä voi sitten valita, että haluaako tehdä niin kuin Yogi Bhajan on opettanut vai olla idiootti.

Se mikä minua välillä häiritsee englanninkielisiä luentoja ja muita tekstejä lukiessani, on niissä käytetty sukupuolittunut kieli. Joogaopettajiin, oppineisiin, viisaisiin ja pyhiin ihmisiin viitataan miehiä tarkoittavilla ilmaisuilla, joiden voi tulkita tarkoittavan ihmistä ylipäänsä. Mutta ensisijaisesti ne tarkoittavat miestä. Ainakin minun silmissäni, sillä olen kasvanut kielen keskellä, jossa on vain yksi hän-sana. Eikä kahta, joista toinen tarkoittaa naista ja toinen miestä, niin kuin englannissa.

Yogi Bhajan on jossakin luennossaan viitannut tähän feministien ajamaan asiaan, eli myös naisten sisällyttämiseen puheeseen. Mutta säännönmukaisesti hän ei sukupuolineutraaleja ilmaisuja käytä. Tai ei käytä ainakaan vanhimmissa luennoissaan. Siksi on erityisen mukavaa lukea kirjaa I am a Woman, jossa on kokoelma Yogi Bhajanin vain naisille pitämiä luentoja. Sillä hän piti naisille omia kundaliinijoogaleirejä, joilla hän opetti vain naisia. Ja niistä opetuksista monet ovat sävyltään hyvinkin feministisiä, jos sellaista sanaa haluaa käyttää.

Näissä luennoissa Yogi Bhajan opettaa, että naiset eivät ole kynnysmattoja tai pikku tipusia, vaan uljaita, jumalallisia olentoja. Hän myös opettaa, että tapa jolla naisen voi nujertaa, on tehdä naisesta epävarma. Saada nainen epäilemään itseään, kyvykkyyttään ja omaa olemustaan. Ja tätä keinoa naisen nujertamiseksi käyttävät ne miehet, jotka eivät pidä naisista. Kun naisesta tulee epävarma, hänestä tulee myös itsekäs.

Yogi Bhajan toteaa, että on tullut aika jolloin naisten riiston on loputtava. Naista ohjatkoon vain hänen oma sisäinen valonsa ja säteilynsä, ja jos niin tapahtuu, nainen todellakin on erinomainen. Aika kovaa tekstiä, eikö?