Valkoisen tantran meditaatio on nyt onnellisesti takanapäin. Matka Tukholmaan ja meditaatio sujuivat ilman kommelluksia, siis suunnitelmien mukaan, mutta omaa tunnelmaa vähän lannisti hengitystieinfektio, joka puski päälle juuri matkan alla nuhan, hienoisen päänsäryn ja yleisen ankean olon kera.

Perjantai-illan laiva Tukholmaan oli pullollaan ihmisiä, joilla päällimmäisenä mielessä oli hauskanpito. Meidän hytti sijaitsi käytävällä, jonka ohi ihmiset kulkivat jatkuvasti. Eikä se ollut kovin hiljaista kulkemista, vaan välillä hyvinkin kovaäänistä. Yöunet jäivät siis vähän pätkittäisiksi. Mutta ei sekään niin haitannut valkoisen tantran meditaatiossa, sillä ihmisiä oli paljon ja energiat korkealla.

Meditaatiossa parini oli JS, joka käy samaa kundaliinijoogaopettajakoulutusta kuin minä. Aivan mahtava pari hän olikin, ja oli mukava tehdä meditaatiota ennestään tutun ihmisen kanssa, sillä se oli välillä aika intiimiä puuhaa. Esimerkiksi heti aamun ensimmäisen meditaation aikana – se kesti 31 minuuttia – minua alkoi kovasti itkettää. Ja koska siinä meditaatiossa katse oli kohdistettu vastapäätä istuvan parin silmiin, tuntui hassulta antaa kyynelten valua silmistä. Se ei varmasti jäänyt parilta huomaamatta. Mutta ei se toisaalta haitannutkaan. Heti seuraavassa meditaatiossa, joka kesti 62 minuuttia, me taisimme molemmat nauraa koko ajan, ainakin silmillämme. Lisäksi istuma-asennoista tuli aika läheisiä päivän mittaan. Istuimme JS:n kanssa aluksi risti-istunnassa polvet toisen polvissa kiinni. Molemmilla puolilla istui vieruskaveri aivan liki, siis melkein heidän polvet omissani kiinni. Kun jalat väsyivät, piti niitä ojennella ja asetella ne lomittain ja limittäin parin jalkojen kanssa.

Päivään kuului kahdeksan meditaatiota, joista kaikkien paitsi kahden välissä pidettiin vähintään vartin tauko. Vaikein osuus sekä minulle että JS:lle taisi olla toinen 62 minuutin meditaatio, jossa istuttiin edelleen vastakkain, toinen käsi oman vatsakeskuksen päällä ja toisen käden sormet parin otsalla. Tuntui että sormet hikosivat ja otsa, käsi lipsui ja väsyi olemaan ojennettuna. Oma käsi väsyi, ja tunsi kuinka parin sormet vapisivat väsymyksestä otsalla. Lisäksi juuri tässä meditaatiossa oli sellainen katseen kohdistus, että paria ei katsottu silmiin. Se vaikutti myös, sillä toisen silmistä sai energiaa kun itse alkoi väsyä, ja katseen kautta saattoi auttaa paria kun hänellä oli vaikeat hetkensä. Mutta jokaisesta meditaatiosta selvisimme hienosti, vaikka siinä meille vaikeimmassa pidimme muutaman tauon joiden aikana purimme käsien asennon ja elvytimme käsiämme. Paikalla oli myös ylimääräisiä ihmisiä, joita olisi voinut huitoa apuun ja itsensä tilalle, jos olisi joutunut jostain syystä keskeyttämään meditaation,

Päivä oli pitkä, ja meille meinasi tulla kiire takaisin satamaan ja paluulaivaan. Ehdimme kuitenkin. Tässä laivassa oli onneksi hiljaista, ja saimme nukkua ihan rauhassa koko paluumatkan. Pitkän ja raskaan mutta hienon päivän päätteeksi.