Koska meillä heitetään äärimmäisen vähän syömäkelpoista ruokaa pois, pitää välillä tehdä ruokaa johon saa tungettua kaikenlaisia jämiä. Tänään tehtiin juuri sellaista, ja ruuan nimi oli makaronilaatikko. Siihen upposi taas koko joukko purkinpohjia.
 
Valmistusprosessi meni näin: keitimme tummia makaroneja. Pilkoimme porkkanoita ja muita juureksia, ne olisi voinut myös raastaa karkeaksi raasteeksi niin olisivat kypsyneet nopeammin. Pilkoimme muutaman sipulin, jotka paistettiin pannulla runsaassa öljyssä. Joukkoon meni soijarouhetta, liottamatta. Jos haluaa välttää öljyä, kannattaa rouheeseen ennen paistamista imeyttää vähän vettä. Pannulle meni myös mausteita, ja turhan kauan jääkaapissa lojunut tomaattipyreetuubin loppu. Nämä kaikki uuniastiaan, ja kauhalla sekaisin.
 
Kaapissa oli soijamaidon loppu, joka piti käyttää pois. Se siis laatikkoon. Koska soijamaitoa ei ollut tarpeeksi, meni mukaan myös luomumunasta ja –maidosta tehty munamaito. Lisäksi tuorejuustopaketin loppu nokareina sekaan. Ja vielä vanhat juustonkannikat raasteena päälle.
 
Laatikosta tuli kyllä tosi hyvää. Ihan kaikkea emme siipan kanssa jaksaneet syödä, joten loppu meni annosrasioissa pakastimeen. Otan ne rasia kerrallaan töihin mukaan, ja syön lounaaksi.