Nyt minä näköjään ohjaan joogaa unissanikin. Ohjasin jotakin oikein isoa porukkaa, entisiä työkavereita siellä ainakin oli, muttei ohjaaminen oikein sujunut niin kuin piti. Joogaope, jonka tunnille olen tänäänkin menossa, tuli pelastamaan minut ja otti ohjauksen haltuunsa. Ehkä uni jotenkin kuvastaa niitä tunteita joita jäi kriyan ohjaamisesta sunnuntaiaamuna.

Päivisin ei jooga ole nyt päällimmäisenä mielessä. Tai tekemisissä. Totta kai käyn tunneilla, joille olen lukukauden alussa ilmoittautunut, mutta millekään ylimääräisille tunneille, joille voi vaan mennä, en ole menossa. Oma aamuharjoituskin sisältää nyt vain Japjin lukemisen, ei mitään muuta. Mennään nyt näin vähän aikaa, kyllä joogaaminen alkaa taas kohta kiinnostaa enempi.