Kylläpä tuntui hyvältä aamulla oman joogaharjoituksen jälkeen kömpiä takaisin sänkyyn siipan viereen. Tosin siippa nousi hetikohta ja lähti työmatkalle, mutta minä jäin nukkumaan. Pidän tänään vapaapäivän. Syksyn työrupeama on selkeästi voiton puolella, ja voin ottaa vapaana takaisin niitä ylimääräisiä työtunteja, joita olen tehnyt pitkin syksyä iltaisin ja viikonloppuisin. Sitä paitsi käytännössä koko viikonlopun kestävä kundaliinijoogaopettajakoulutus väsyttää sen verran, että sen jälkeen on mukava pitää vähän vapaata.

Koulutuksessa näytti kovasti siltä, että ryhmän kuherruskuukausi oli ohi. Ihmiset olivat väsyneempiä kuin aikaisemmin, eikä joogaläksyjen tekeminen ollut ollut muillekaan herkkua. Enää ei ollut sitä uutuuden viehätystä ja tutustumisen intoa, joka kantoi kahden edellisen koulutusviikonlopun yli. Tämä taitaa olla merkki siitä, että kohta alamme olla ihan oikea ryhmä, ja kenties pikkuhiljaa pääsemme käsiksi syvempiin asioihin.

Päällimmäinen ajatus viikonlopun jäljiltä on se, että en taida saada koulutuksesta sitä, mitä kuvittelin ja odotin sieltä saavani. Silti tiedän olevani siellä ihan oikeassa paikassa, kaikkine turhautumisineni ja ärtymyksinenikin. Ja tiedän, että jotakin minä siitä koulutuksesta saan, jotakin mitä juuri tällä hetkellä tarvitsen. Mutta mitä kaikkea se on, ei ole vielä kirkastunut sanoiksi asti. Paitsi tietenkin tutustuminen uusiin ihmisiin, ja kaiken tasoinen yhteistyö heidän kanssaan. Mutta se ei ole kaikki, vaikka sekin on paljon.