Olen viime päivinä tutustunut työni puolesta ruuan dyykkaamiseen roskiksista. No en siis mitenkään käytännössä, vaan sen kautta mitä dyykkaamisesta on kirjoitettu. Ideahan on tosi hieno: ihmiset käyvät poimimassa etenkin kauppojen roskiksista kaiken sen, minkä he kokevat syömäkelpoiseksi. Saaliin he käyttävät ravinnokseen. Motiivi tällaiseen toimintaan voi olla taloudellinen. Tai sitten dyykkaajat toimivat ideologisista syistä ja kokevat dyykkaamalla toimivansa sekä eettisesti että ekologisesti. Ja tottahan se on, syömäkelpoista ruokaa heitetään kaupoissa pois aivan törkeät määrät. Heitetään sitä kotitalouksissakin, mutta ei mennä nyt siihen.
 
Älyttömän kiinnostava dyykkaajien ”alalaji” ovat feeganit. Freegani on periaatteessa vegaani eli henkilö, joka ei käytä mitään eläinkunnan tuotteita, ei ravinnoksi eikä muutenkaan. Paitsi että feeganit syövät dyykattuja eläinkunnan tuotteita – poisheitettyjä eläinkunnan tuotteita syömällä kun ei ole millään tavalla mukana tukemassa ruuantuotantoketjuja, joissa saatetaan aiheuttaa kärsimystä eläimille.
 
Itse ajattelen niin, että olipa ruuan tuotantotapa miten ekologinen, luonnonmukainen tai ihan mitä tahansa, on roskiin heitetyn ruuan tuottaminen aina epäekologista. Hukkaan heitettyä hommaa. Siksi ruuan pelastaminen parempiin suihin ihan viime hetkillä eli roskiksista on minusta tosi upea juttu, ja hienoa että tällaisia ideologeja on olemassa.
 
Olin opiskeluaikana töissä kaupan kassalla, ja silloin pääsin vähän näkemään millaisia ruokamääriä kaupoista roskistetaan. Se ei välttämättä ole kaupan oma valinta, sillä kauppojen toimintaa säätelee elintarvikelaki. Joskus kun tulin töihin pitkien pyhien jälkeen, piti hyllyt ensimmäisenä tyhjentää päiväyksiltään vanhoiksi menneistä eineksistä. Ja niitä riitti. Välillä kannoin niitä kotiin kassikaupalla, ja pistin kotona pakastimeen. Jos oikein muistan, niin tämäkin kiellettiin ennen kuin jäin kaupasta pois. Kaikki päiväykseltään vanha ruoka piti loppuaikoina kantaa roskikseen eli jätepuristimeen, josta ei kyllä yksikään dyykkaaja voinut pelastaa yhtään mitään.
 
Nuorena tyttönä olin töissä isossa aluetukussa, ja näin miten siellä lensi ruokaa roskiin lähinnä vaurioituneiden pakkausten takia. Jos joku lyttäsi trukilla lavallisesta kauraryynipaketteja kulma ruttuun, piti ne heittää pois. Tuotetta ei voinut enää lähettää kauppaan ja laittaa myyntiin, koska pakkaus ei ollut ehjä. Itse kauraryynithän olivat vielä kunnossa, vaikka paketti ei ollut.
 
Niin ruuan kuin tavaroidenkin dyykkaamiseen liittyy vielä se kiinnostava piirre, että meillä suomalaisilla on tapana pitää meidän roskia tiukasti henkilökohtaisena omaisuutena. Jos minä olen jotakin pois heittänyt, niin silloin sitä ei saa kukaan muukaan ottaa käyttöönsä. Se on minun roska, näpit irti. Kierrättämisen kannalta aika hölmö ajatus.