Vuoden viimeisellä kundaliinijoogatunnilla tapahtui jänniä asioita. Melkein heti kun aloitettiin, alkoivat kyyneleet valua silmistäni. No, se ei ole mitenkään uutta tai kummaa, sitä tapahtuu aina silloin tällöin. Kyynelehdin moneen kertaan tunnin aikana, ja aina välillä vaan pyyhin kasvoja kuivaksi hihaan. Jossain vaiheessa tuntia aloin täristä oikein kunnolla. Sekään ei ole varsinaisesti uutta, sillä aina toisinaan jaloista tai käsistä purkautuu jännityksiä tärinänä. Mutta tällä kertaa tärinä tuli jostakin keskivartalosta, en ihan tarkkaan tiedä mistä. Joka tapauksessa, kun yritin istua ihan tavallisessa risti-istunnassa, tärisi koko keskivartaloni niin, että istuminen tuntui lähinnä hytkymiseltä. Kuin olisin istunut jossakin huvipuiston vemputtimessa. Ja kun tarkoitus oli samalla hengittää pitkään ja rauhallisesti sisään ja ulos, pätki hytkyminen hengitykseni. Siinä minä tärisin naama märkänä, ja yritin hengittää syvään.

En tiedä mistä näissä jutuissa oikein oli kyse, eikä minun varmaankaan tarvitsekaan tietää. Jotain tapahtui joka tapauksessa. Oleellista on kuitenkin se, että tunnin jälkeen olo oli tosi hyvä, enkä voinut kuin hymyillä koko naaman leveydeltä. Viime päivinä mieleen hiipineet ikävät ja raskaat ajatukset olivat pois, minne lie menneet, ja tulevaisuus näytti kirkkaalta ja kutsuvalta edessäni. Voiko juuri paremmissa tunnelmissa uutta vuotta aloittaa?