Viime kesänä, kun tein ensimmäistä kertaa 40 päivää peräkkäin samaa harjoitusta, tuntui aika välillä tosi pitkältä. Laskin päiviä, ja odotin niiden loppumista. Siitä 40 päivän jaksosta tuli sillä tavalla kohtalokas, että sen loppumisen jälkeen en sitten kuitenkaan osannut olla tekemättä aamuharjoitusta. Tai olin kaikki kaksi päivää tekemättä. Sen jälkeen olen tehnyt oman, vaihtelevan harjoitukseni joka aamu. Paitsi silloin, kun olen osallistunut ryhmäsadhanaan.

Nyt olen tehnyt 40 päivän globaalia meditaatiota jo jonkin aikaa. En tiedä kauanko, sillä en laske päiviä – tiedän vaan, että teen sen viimeisen kerran perjantaiaamuna 11.11. Nyt on helppo olla laskematta päiviä ja odottamatta 40 päivän loppumista, kun tiedän että aamuharjoitukseni jatkuvat joka tapauksessa, vaikka harjoituksen sisältö muuttuisikin. Tieto tällaisesta jatkuvuudesta tekee olon turvalliseksi, kun ei tarvitse hötkyillä ja miettiä että tekisikö vai ei.

Viikonlopun kundaliinijoogakurssilla teimme yhdessä sen saman globaalin meditaation, jota olen tehnyt yksin aamuisin. Oli aivan mahtavaa tehdä se yhdessä. Hyvänen aika, taas ryhmän energiat pääsivät yllättämään minut voimakkuudellaan. Yllättäen tulin tosi onnelliseksi ja kiitolliseksi siitä, että ne kaikki toistakymmentä ihmistä meditoivat minun kanssani. Tai että minä sain meditoida heidän kanssaan. Teki mieli käydä kiittämässä kaikkia erikseen ja kädestä pitäen, mutta sitten minä kuitenkin vaan jatkoin meditoimista.