Olipas tänään lämmin ja aurinkoinen päivä. Mikäs oli istuessa aamun joogatunnin jälkeen koko ihana aamupäivä torikahvilassa, juoda teetä ja puhua joogasta. Ja paistatella päivää. Jopa siinä määrin, että loppuvaiheessa alkoivat kasvoni olla samaa sävyä vaaleanpunaisen paitani kanssa. Ei siis ollenkaan hullumpaa tämä työttömän elämä.
 
No olen minä jotakin tähdellistäkin saanut aikaan. Sain jokin aika sitten puhelun vanhalta mattoasiakkaaltani. Tai siis en minä asiakkaan ikää tiedä, mutta tarkoitan että siitä on jo monta, monta vuotta kun olen viimeksi kutonut hänelle mattoja. Nyt hän tilasi kaksi mattoa, ja ehdottomasti 90 senttiä leveitä. Minulla on kangaspuissa metrin levyinen loimi, jota on vielä kymmenisen metriä jäljellä, eli en millään jaksa kutoa sitä pois ennen uuden, kapeamman loimen laittamista. Lupasin kuitenkin asiakkaalle hänen mattonsa, ja ajattelin jotenkin keplotella uuden loimen vanhan päälle. Ei siis muuta kuin loimen luontiin:


 
Luomapuut ovat varsinaiset perintökalut. Ne ovat siipan mummon vanhat, muistaakseni mummon isän itse tekemät. Jalka on napattu vanhasta ompelukoneesta. Luomapuiden läpi kulkevan seipään yläpäässä on naula, joka pyörii kattoon kiinnitetyn, onton metalliputken sisällä. Ja hyvin toimii. Luomapuut näyttävät tosi viutiloilta, ja jos katsoo netistä kuvia uusista luomapuista, on niissä pystypuut ihan suorat. Mutta minä luulen, että nämä on tehty tarkoituksella juuri tällaisiksi vinoiksi. En tiedä miksi. Joka tapauksessa ne on helppo kasata kolmesta osasta ja taas purkaa että mahtuvat vähän sivummalle.
 
Mutta mikä luomapuissa on kaiken käytännöllisyyden lisäksi kaikkein hienointa, on se tuntu mikä itse tehdyissä, vanhoissa työkaluissa on. Ne sopivat käteen kuin hansikas. Niiden kaikki särmät ja kulmat ovat vuosien ja vuosikymmenien saatossa pehmenneet ja kuluneet pois. Luomapuiden kaikki osat ovat sileää puuta, josta ei tosiaankaan irtoa tikkuja niiden käyttäjän käsiin.
 
Vähän toinen on tilanne kangaspuiden kanssa. Niistä en kehtaa laittaa kuvaa tänne. Myös kangaspuut olen perinyt siipan mummolta, joka kutoi joka päivä vielä kun eli. Mattoja tuli tiuhaan tahtiin, ja hänellä oli vakituinen asiakaskunta. Minulla homma on paljon satunnaisempaa. Niin, ne kangaspuut mummo osti käytettyinä, ja niistä oli jo silloin irrotettu yläosa. Jostain käsittämättömästä syystä. Sen jälkeen kangaspuita on korjailtu laudanpätkillä, vanerinpaloilla, kulmaraudoilla, ruuveilla ja nauloilla. Te ette uskoisi, että niillä voi ensinkään kutoa, jos näkisitte kuvan. Mutta kyllä, mattoa vaan tulee.
 
Uusien kangaspuiden ostaminen ei olisi ollenkaan hullu idea, mutta onhan siinä oma viehätyksensä taistella näiden vanhojen puiden kanssa. Koskaan ei tiedä mikä paikka pettää. Ja niillä kutoessa tai siis niitä korjaillessa olen oppinut kaiken mitä minun tarvitsee tietää kangaspuiden nyörityksestä. Varsinaista tee-se-itse –toimintaa.