Tein tänään sen, mitä olen suunnitellut jokaisen lentäen tehdyn työ- tai lomamatkan jälkeen, mutta en ole koskaan aiemmin saanut tehdyksi. Maksoin niin kutsutun päästömaksun. Se ei suoraan kompensoi lennosta aiheutuneita hiilidioksidipäästöjä, mutta raha menee joka tapauksessa johonkin kestävää kehitystä edistävään projektiin. Kuten tuulimyllyjen rakentamiseen Intiassa, tai biokaasun käytön edistämiseen Kambodzalaisissa kodeissa. Tein lahjoituksen täällä.

Ei minun ekologinen omatuntoni tullut puhtaaksi muutaman kympin lahjoituksella, mutta ainakin olen nyt tehnyt jotakin. Minä uskon pieniin tekoihin. Siihen, että jokaisen ihmisen valinnoilla on merkitystä. Isoimmatkin joet saavat alkunsa pienistä puroista.

Kotona meitä odotti iloinen kukkayllätys.

Sain kyseisen kasvin syntymäpäivälahjaksi viime talvena, ja jouduin ottamaan alusta asti selvää orkideoiden hoidosta. Jos ihmiset voi jakaa orkideatyyppeihin ja ei-orkideatyyppeihin, kuulun ehdottomasti jälkimmäisiin. Mutta kun tällainen oli lahjaksi annettu, pitää sitä pitää huolta. Tosin en ole jaksanut pysyä suosituksissa ja upotella ruukkua veteen, vaan olen roiskaissut kasvin tyvelle vähän vettä aina silloin tällöin. Kesällä taisi mennä kasteluveden joukossa ihan tavallista substralia, ei mitään orkidealannoitetta. Siinä se on nököttänyt, ikkunalla, muiden kasvien takana, katseilta piilossa. Tämän huolellisen ja omistautuneen hoidon kasvi nyt sitten palkitsi yhdellä ainoalla kukalla. Mutta jos kasvin anatomiasta mitään ymmärrän (ehkä en), on siihen hyvää vauhtia tulossa toinenkin kukkavana, johon nyt sitten odottelen lisää kukkia.