Aloitin tämänkin aamun joogaharjoituksella. Kävi nimittäin niin, että 40 päivän harjoituksen jälkeen pidin kaksi ”vapaapäivää”, mutta saman tien kroppa alkoi jäykistyä ja varsinkin alaselkä alkoi huomautella olemassaolostaan. Muutenkin tuntui laiskalta ja tympeältä jättää aamuharjoitus väliin. Niinpä aloin taas joogaamaan heti herättyäni, tehdä erilaisia kriyoja kulloisenkin olotilan mukaan. Ei siis enää yhtä ja samaa joogaharjoitusta, vaan enempi vaihtelua. Joogakirjoituksissa sanotaan, että vanhan tavan poistamiseksi ja uuden luomiseksi tarvitaan 40 päivää. Ehkä tekemäni 40 päivän harjoituksen myötä omasta aamujoogasta tuli minulle uusi tapa, en tiedä. Sanotaan myös, että uutta tapaa pitää toistaa 90 peräkkäistä päivää, jotta se jää pysyvästi alitajuntaan. Toistamalla tapaa 120 peräkkäistä päivää se alkaa näkyä myös ulospäin, ja muut huomaavat myönteisen muutoksen. Mestariksi tullaan toistamalla uutta tapaa tuhantena peräkkäisenä päivänä.

Heti kymmenen jälkeen lähdin hakemaan polkupyörääni huollosta. Vein sen sinne viikko sitten, jotta pyörä olisi taas hyvässä terässä kun sitä siippani loman alettua erityisesti tarvitaan. Pyörän huolto kyllä valmistui muutamassa päivässä, mutta en ehtinyt hakea sitä liikkeen aukioloaikoina ennen kuin tänään. Nyt sillä kelpaa taas ajella, ja ilo se on silmällekin kun kaikki paikat on pesty.

Ajelin suoraan pyöräpajalta torille, ja ostin kaksi viiden kilon laatikkoa mansikoita. Mansikoiden pakastaminen odotti viime viikon pyörän paluuta huollosta, sillä toisessa pyörässäni ei ole mitään turhia osia kuten tavaratelinettä (eli ritsiä, niin kuin täälläpäin sanotaan), eikä se siis sovellu mihinkään logistisiin tehtäviin. Ja tori on sen verran kaukana, että en uskonut kykeneväni kantamaan mansikkalaatikoita kotiin.

Nyt on sitten ensimmäiset kymmenen kiloa mansikoita pakastimessa. Tai se, mikä kymmenestä kilosta oli pakastuskelpoista. Aika huonolaatuisia marjoja onnistuin saamaan, ehkä tosiaankin olen turhan myöhään liikkeellä. Huomenna suuntaan torille uudestaan, ja taidan ostaa laatikon mansikoita ja toisen mustikoita. Sitten alkaa pakastin olla siinä mallissa, että sieltä löytyy syötävää talvi-illoiksi telkkaria katsellessa. Silloin kiittelen itseäni siitä, että jaksoin parhaaseen kesäaikaan panostaa myös pakastusrumbaan.