Ostettiin keväällä tällainen runkoruusu. Se oli aika toispuoleinen ja muutenkin vähän kurjan näköinen, mutta parempia ei ollut tarjolla. Jostakin oli minulle tullut päähänpinttymä, että runkoruusu on saatava. Kiersimme koko joukon puutarhaliikkeitä ennen kuin tämä löytyi viimeisen kaupan peränurkasta.

Ruusu on kukkinut koko kesän. Lehdistä en tiedä mikä niille on tullut, jokin tauti vai ötökkä, mutta tippuneet ovat. Silti ruusu kukkii vaan. Kohta taitaisi olla aika nostaa se kellariin, pois pakkasten tieltä. En tiedä näkeekö ruusu kevättä, kestääkö talvehtimisen, mutta yritetään.

Naapurin nuori mies kavereineen on erehtynyt ruusun ruukun funktiosta. Pitäessään bileitä ja käydessään ulkona tupakalla ovat luulleet ruukkua tuhkakupiksi. Tosin tumppeja on laajemmallakin alueella pitkin portaiden edustaa. Olen heidän tumpit jo muutamaan kertaan kerännyt pois, ja tuonut heille portaille lasipurkin tuhkakupiksi, mutta ei se näytä paljon auttavan.

Kai minun pitäisi taas kerätä tumpit pois, mutta kun vähän närästää sellainen. Siis sellainen, että toiset ehdoin tahdoin sotkevat, ja toinen sitten siivoaa. Mutta kai tämänkin voisi ottaa karmajoogaharjoituksena, yhtenä sevan, selfless servingin eli vapaaehtoistyön muotona. Ja unohtaa egon kiukuttelu siitä, kuinka tympeää on siivota toisten jälkiä.

Yogi Bhajan harjoitti nöyryyttä ja sevaa pesemällä Harimander Sahibin, Amritsarissa sijaitsevan Kultaisen Temppelin marmorilattiat joka päivä neljän ja puolen vuoden ajan. Se oli osa hänen henkistä kasvuaan, ja omien sanojensa mukaan hänestä ei olisi tullut sitä joka hänestä tuli, jos hän ei olisi lattioita pessyt. Ehkä minäkin siis voin mennä vielä poimimaan tumpit roskikseen. Yksi kerta lisää tupakantumppien poimintaa kun ei oikeastaan ole yhtään mitään koko elämän mittakaavassa.