Yksi joogaan liittyvistä tavoitteista on oppia tuntemaan itsensä. Kuulostaa kakkupalalta, niin kuin amerikkalaiset sanovat, mutta ei loppujen lopuksi ole mikään pieni tai helppo tehtävä. Ainakaan toisille meistä, minä mukaan lukien. Yksi apukeino tässä itseensä tutustumisen tehtävässä voi olla numerologia.

Minä en ole pahemmin numerologiaan aiemmin tutustunut, mutta kun tein 3HO:n sivuilla ilmaisen tantrisen numerologisen luennan, meinasin pyrstölleni lentää hämmennyksestä. Ihan vaikutti siltä, kuin minusta olisi puhuttu. En nyt käy luentaa tarkemmin läpi, mutta sanon kaksi asiaa. Ensinnäkin, kun luennassa puhutaan polustani tässä elämässä, esiintyy sen yhteydessä sana ”opettaja”, mikä oli vähän yllätys. Mutta sitten toisaalta taas ei. Toiseksi, ehkä vieläkin enemmän ajatuksia on herättänyt se, mitä luennassa sanotaan kohtalostani. Se menee suomeksi käännettynä jotenkin näin: ”Ihmiset näkevät sinut hyvin pätevänä ja mestarillisena joka tilanteessa. Sinulle on helppoa opetella uusia käytäntöjä ja asioita koska olet työskennellyt asioiden taitamiseksi monen elämän ajan”.

Tämä kommentti yhdessä kundaliinijoogaopettajakoulutuksen kanssa on saanut liikkeelle muistoja ja monenlaisia ajatuksia. Totta varmasti on, että opin ja hallitsen tietynlaisia asioita hyvinkin nopeasti ja helposti. Mutta se ei koske kaikkia asioita; on paljon niitäkin joiden kanssa saan työskennellä ja takuta ihan tosissani. Mutta aikoinaan peruskoulussa niin kutsutut lukuaineet olivat minulle tavattoman helppoja, eikä kielien opiskelukaan tuottanut vaikeuksia. Sen sijaan esimerkiksi liikunta ja musiikki olivat minulle vaikeita ja vastenmielisiä. Suuri syy miksi menin peruskoulun jälkeen iltalukioon, oli juuri se, että siellä ei ollut liikunnan ja musiikin kaltaisia ”turhia” aineita. Aika hassua kun miettii mitä minä nykyisin vapaa-ajallani teen – pyöräilen ja joogaan, ja erityisen mielelläni laulan mantroja.

Koska suuri osa aineista sujui, turhauduin peruskoulussa ja aika kävi tosi pitkäksi. Aloin keksiä itselleni parempaa tekemistä, ja lopulta olin luvattomasti pois aika usein. Koulusta lintsaaminen ei varmastikaan ollut paras mahdollinen ratkaisu tuskastumiseeni, mutta en silloin parempaakaan keksinyt. Lintsaaminen aiheutti paljon pahaa mieltä läheisilleni, ja opettajille. Ratkaisuksi opettajat ehdottivat, että voisin tehdä jotakin ylimääräisiä asioita, jotta mielenkiintoni paremmin säilyisi. Minusta se kuulosti hyvältä idealta. Mutta lopulta opettajat antoivat minulle tehtäväksi vain yhden ylimääräisen esitelmän, mikä ei oikein riittänyt ongelman ratkaisuksi. Lintsaamisesta huolestuneet vanhempani veivät minut kasvatusneuvolaan, ja minä jatkoin jonkin aikaa luvattomia poissaoloja koulusta sanomalla opettajalle, että taas on aika psykologille, pitää mennä. Kunnes keksin uusia ja aika rumiakin keinoja joiden varjolla lintsata.

Peruskouluajoilta tuttuun turhautumiseen olen törmännyt taas kundaliinijoogaopettajakoulutuksessa. Aika käy aina välillä pitkäksi, tuskastun ja tunnen ajan menevän ihan hukkaan. Tällä kertaa turhautuminen pitäisi varmastikin osata käsitellä jotenkin paremmin kuin viimeksi, mutta en kyllä vielä oikein tiedä miten. Asiasta puhuminen niin kuin tämän kirjoittaminenkin tuntuu hankalalta sikäli, että yritän asetella sanani koko ajan sen suhteen taiten, etten vahingossakaan anna sellaista kuvaa kuin olisin jollakin tavalla parempi vain siksi, että olen nopea oppija. Sillä en minä ole yhtään muita parempi, vain eri tahtinen.

Joka tapauksessa numerologisessa luennassa tämä ominaisuus on puettu valtavan kauniiseen sanamuotoon. Toivottavasti jonakin päivänä pystyn käyttämään tätä puolta itsestäni kundaliinijoogan ja koko kundaliinijoogayhteisön hyväksi. Ehkä tämän blogin kirjoittaminen ja asioiden selvittäminen itselle sen kautta on askel oikeaan suuntaan.