Paitsi että ei pidä paikkaansa, tänäänkään ei ole tullut tipan tippaa vettä vaan aurinko on helottanut täydeltä terältä. Sen mitä se nyt Suomen syyskuussa helottaa. Pyöräiltiin siipan kanssa vielä sukuloimaan. Seuraavat sukulaisreissut samaan suuntaan tehdään todennäköisesti julkisilla liikennevälineillä. Eli pitää taas totutella kulkemaan julkisten aikataulujen mukaan. Kyllä sekin onnistuu, mutta on se toisenlaista pyörällä kulkemisen vapauteen verrattuna.

Kotona tehtiin hetki pihahommia. Siippa ajeli nurmikon nurin, kun minä olin ensin kerännyt omenat pois tieltä. Katseltiin mitkä oksat leikataan omenapuista ensi keväänä; sieltä pitää ottaa isoja oksia pois, yksi per puu. Tyhjentelin kompostoria yhdestä päästä, ja täytin sitä toisesta. Lapioin kompostorista kuumavaiheen ohittanutta massaa puutarhajätteen väliin avokompostiin, jossa se saa muhia ja kypsyä ensi kevääseen asti. Kompostointi on ihan älyttömän kivaa puuhaa, ja minä hoitelen meidän talon lämpökompostoria ja avokompostia oikein mielelläni.

Jotenkin tulee itselle mieleen, että näissä viimeaikaisissa postauksissani on vähän haikea sävy. Ehkä jätän kirjoittamalla hyvästejä tälle kuluneelle kesälle. Ei sillä, että syksy tai varsinkaan talvi olisi mitenkään tylsempiä vuodenaikoja kuin kesä, mutta ne ovat toisenlaisia, ja arkinen elämäkin muuttaa vähän muotoaan. Ollaan tiiviimmin sisällä ja poltellaan kynttilöitä. Käännytään ehkä jollakin tapaa enempi sisäänpäin. Pidetään villasukkia ettei tassut palele. Ja sitä rataa, kyllä te tiedätte.