Täällä kaupungissa ei ole talvimyrskyjen aiheuttamat sähkökatkot vaivanneet. Ilman uutisia niistä ei tietäisi mitään. Täällä virtaa tulee seinästä, valoa lampuista, vettä hanasta ja koti pysyy lämpimänä ihan tasaisesti, oli myrsky tai ei. Onneksi.

Tällaisina pakkaspäivinä – ja varsinkin jos pakkaset jatkuva pitkään – jo pelkästään ajatus kotona asumisesta tuntuu vähän hankalalta, kun sitä oikein ryhtyy ajattelemaan. Kun ulko- ja sisälämpötilan ero on 40 astetta, ja lähes satavuotiaan hirsitalon harvojen seinien pitäisi pitää suoralla sähkölämmityksellä tuotettu lämpö sisällä ja kylmä ulkona, ei olo ole erityisen ekologinen. Vaikka osassa asuntoa on vain 18 astetta lämpöä, eikä kosteita tiloja lukuun ottamatta missään yli 20 astetta. Onneksi olemme vaihdattaneet ulko-oven reilu vuosi sitten. Edellisestä ovesta päivä paistoi läpi, nykyinen pitää kylmän ulkona ihan toisella tavalla.

Mutta voi hyvä tavaton miten kaunis pakkaspäivä tänään onkaan ollut. Ja valoisa! Kuin suoraan postikortista. Pitkä syksy ja räntä ja pimeys unohtuu ihan saman tien, kun pääsee ulos kävelemään auringonpaisteeseen ja valkoisena hohtavien hankien keskelle.