Eipä tullut uutta vuotta juuri juhlittua, syötiin soijanakkeja ja perunasalaattia. Siippa joi shampanjaa, jonka olimme saaneet lahjaksi, ja minä maistoin tilkan hänen lasistaan. Hyvää se oli, mutta ei tehnyt yhtään mieli juoda enempää. Menin hyvissä ajoin nukkumaan, ja puolen yön aikaan heräsin rakettien paukkeeseen. 

Kävin aamupäivällä yläkerrassa laittamassa pyykkikoneen pyörimään. Alas tullessani astuin jotenkin huonosti portaalle, ja niin liukas villasukka lipesi. Minä liukastuin ahterilleni, ja pompottelin portaita alas kuin liukumäkeä. Auts. Istuin tyypertyneenä alaportaalla, kun siippa tuli katsomaan että mitä ihmeen meteliä rappusista kuuluu.

Lankeemuksen aiheuttamat vammat eivät onneksi ole vakavat, pieniä nirhamia alaselässä ja käsivarressa. Vähän tärähtänyt olo on ollut koko päivän, mutta mihinkään ei varsinaisesti satu. Onneksi takalisto on aika tukevaa tekoa, eikä vähästä vaurioidu. Tietenkin ego loukkaantui toikkaroinnista, että eikö nyt ihminen pystyssä pysy. Mutta egokin sai laastarointia, kun kävin myöhemmin yläkerrassa laittamassa pyykit narulle. Samalla huomasin, että juuri se rappunen jolla olin liukastunut, ei ole ollenkaan suora vaan juuri niin päin kallellaan, että siitä jalka saattaa livetä. Otin siitä teille oikein kuvankin; vatupassi on vaakasuorassa mutta porras ei. Kuva on otettu portaan leveästä päästä, kun taas yleinen astelureitti kulkee portaan kapeasta kohdasta.

Jotain näille portaille pitää ennemmin tai myöhemmin tehdä. Ihan ensimmäiseksi haluaisin repiä tuon kammottavan muovimaton pois, ja katsoa millainen pinta alta löytyy. Maalattu puupinta sopisi paljon paremmin tällaisen talon sisäportaiden tyyliin kuin muovi. Mutta en ole ihan varma onko portaikko paras kohta aloittaa remontointia. Oli miten oli, ennen kevättä ei remonttirintamalla tapahdu yhtään mitään. Ja sen kevään vuosiluku, jona jotakin tapahtuu, ei ole vielä tiedossa.